perjantai 8. maaliskuuta 2019

Koulussa

                                                                                                                                                                                      

Tiistaina Alice -paikallinen koordinaattori, sairaanhoitaja ja opettaja- otti minut aamulla mukaansa Oosterwoldeen, jossa sijaitsee yksi Frieslandin Collegen opistoista. En tiedä tarkkaan, mitä kaikkea muuta täällä opetetaan, mutta ainakin sairaanhoitajat ja lähihoitajat käyvät täällä harjoittelemassa toimenpiteitä käytännössä. Tiistaina oli sitten vuorossa avannetta, lihaspistoksia, kanyylin laittoa, haavahoitoa, vitaalitoimintojen tarkkailua ja katetrointia 😉
Hyvää kertausta siis itse kullekin.

Täällä hoitajille käytössä on rekisteri, joka vastaa meidän JulkiTerhikkiä/JulkiSuosikkia. Siihen pitää viiden vuoden välein päivittää ammattitaito, eli koulussa kertaamassa oli myös kauan töitä tehneitä ja uusia opiskelijoita. Ja tämä koskee kaikkia toimenpiteitä. Paikalla oli sekalainen ryhmä opiskelijoita, jotka vaihtuivat aina kun aihekin vaihtui, aina jokaisen tarpeen mukaan. Itse kuuntelin sujuvasti kaikki aiheet 😃

Koska aiheet olivat tuttuja, oli opetusta jotenkin helppo seurata, vaikka kaikkea en ymmärtänytkään. Se, mikä jotenkin hymyilytti, oli se, että harjoittelu tapahtui pieniin osiin, eikä kokonaisiin nukkeihin, kuten meillä. Lihaspistokset tehtiin ”pitkään matoon”, joka oli vaahtomuovista ja päällystetty säämiskällä. Kun kerroin, että me harjoittelimme pistoksia toisiimme, hymyilivät ja sanoivat, että aseptiikkaa on niin hankala valvoa. Hyvillä mielin muistelin meidän omia opettajia ja käytäntöjä. Suurin osa oikeasti kyllä tietää, miten hommat hoidetaan, mutta niitä uusia ajattelin, että olisi kuitenkin parempi opetella ihan oikeasti huolella, eikä vaan leikisti. Ja tällä tarkoitan kaikkia toimenpiteitä eikä vain pistoksia. Teimme myös potilasarviointeja Triage-luokituksen avulla. Oikeastaan todella mielenkiintoinen päivä. Kotiin tullessa huomasin, että olin aivan poikki, koska omat pienet aivot oli varmaan koko päivän käynyt ylikierroksilla 😵😴

Torstaina oli sitten toisenlaisen koulupäivän vuoro. Nyt olin paikalla vain puoli päivää ja tämä koulu sijaitsee oman harjoittelupaikkani NeiBertillan alakerrassa. Täällä oli koolla parikymmentä opiskelijaa ja kaikki opiskelivat itsenäisesti omia kuvioitaan. Tunnin alussa opettaja kysyi jokaiselta, mikä on heidän aiheensa tänään ja sitten he tekivät niitä ja opettaja kiersi katsomassa, miten menee. Jantinan kansiota katsellessa tajusin, että nämä tekevät todella paljon töitä itsenäisesti. Systeemi näillä opiskelijoilla vastaa jota kuinkin meidän oppisopimussysteemiämme. Koulupäiviä määrätty määrä ja työharjoittelua loput. Ja koska tänään ei ollut vielä tarkoitus ”kuulustella” minua niin luin sitten LOVe-materiaalia 😉
Tarkoitus on jossain kohtaa pitää jonkunlainen ”keskusteluhetki”, jossa vähän vertailtaisiin eri tapoja opiskella ja tehdä työtä. Huhhuh…

Ja nyt iltavuoroon perjantaita viettämään ja jos ilmat sallii niin huomenna hiukan kauemmas ihmettelemään, ehkä sinne Leeuwardeniin Vrouw-messuille, joka ymmärtääkseni vastaa meidän OsaavaNainen-messuja 😄


1 kommentti:

  1. Vrouw tarkoittaa hollanniksi rouvaa tai naista eli oikein päätelty tuo "osaava nainen"😄

    VastaaPoista