Töitä ja pikavisiittiä

Viikonloppu meni mukavasti aamuvuorossa töissä 😉  Aurinkokin on taas herännyt ja lämmittää mukavasti välillä. Sama kevätriesa, joka vaivaa kotona, vaivaa täälläkin 😠 Niin kivaa kuin se onkin, että linnut laulaa ennen kukonlaulua, se nyt vaan keskeyttää nuo yöunet aika pahasti. Joka vuosi sama juttu. Jossain kohtaa vähän väsyttää, mutta kun ilta tulee, ei uni siltikään tule kauhean aikaisin. No, näillä mennään, tähänkin taas tottuu jossain kohtaa.

Viikonloppu töissä oli aika hiljainen. Omaisia ja ystäviä vieraili osastolla ja oli rauhallista. Voisi jopa sanoa, että aika tuntui hetkittäin pitkältä. Jostain syystä ylimääräistä henkilökuntaakin oli paikalla, joten nyt riitti kaffe- ja jutustelupausseja. Ja niitä herkkuja täällä riittää joka kaffehetkeen 😃  Sunnuntaisin on myös ns. herkkupäivä, joten talon puolestakin oli kakkua tarjolla. Pakko sanoa, että täällä olisi aika vaikeaa olla laihdutuskuurilla… Ennen kuin kerkeät kissaa sanomaan, niin joku on jo kaatanut sinulle kahvia tai teetä, enkä itse ainakaan vielä ole oppinut kieltäytymään joka kerta, kun kuvittelen pahoittavani jonkun mielen. No jaa, tiedän, että on hölmö ajatustapa, mutta onneksi ”karu normiarki” alkaa viikon päästä, niin menköön😉        

Koska aikaisemmin puheena ollut muutaman päivän tutustuminen paikalliseen kuntoutusosastoon meni mönkään ja koska näiden hoitajien työtuntijärjestelmän uusinta pisti kuviot uusiksi, sain pari ylimääräistä vapaapäivää… Tosin toisen vietin osittain töissä ja toisen kävin koulussa esittäytymässä kiinnostuneille opiskelijoille. Heitä oli n. 25 ja kerroin heille itsestäni, koulusta ja työtavoista. He esittivät kysymyksiä ja yritin vastata niihin parhaani mukaan. Harmi, että oma tietämykseni ja kokemukseni varsinaisen työn tekemisen kannalta on vielä aika vähäistä, enkä osannut antaa kaiken kattavaa kuvaa suomalaisesta tavasta tehdä töitä. Tosin ei sitä kukaan odottanutkaan, mutta olisi ollut kiva kertoa kokemuksia useammasta paikasta. Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että ei nämä ihan hirveästi loppujen lopuksi eroa toisistaan. Suurin ero omasta mielestäni on oikeastaan siinä, että esim. tässä paikassa ollaan enemmän ”kotoisalla” tyylillä kuin niissä paikoissa, joista itselläni on kokemusta. Tällä tarkoitan sitä, että täällä toimitaan kuten kotioloissa toimittaisiin. Meillä jotenkin tuo palvelutalon laitosajatus näkyy toiminnassa enemmän. Tiedän, että meilläkin on paljon todella kotoisia paikkoja, eivät vaan vielä ole osuneet kohdalle. Sitä odottaessa.

Tiistaina kävin pikavisiitillä läheisessä Heerenveenin kaupungissa. Asukkaita n. 50 000. Matka bussilla kulki muutaman tosi pienen kylän kautta ja maisemat oli kauniita. Ja nyt voisin olla hiukan tyly ja sanoa, että bussimatka oli tämän reissun paras anti. Pääsin jopa ikkunan läpi ihailemaan kattohaikaroita pesissään. Harvinaista herkkua meillä kotona. Kaiken kaikkiaan matkan aikana näin noin parikymmentä haikaraa.
Siis Heerenveenistä piti sanoa, että jostain syystä tämä kaupunki ei herättänyt samanlaisia positiivisia mielikuvia kuin esim. Leeuwarden. En tiedä, mitä sieltä puuttui, mutta jotain jäin kaipaamaan. Sain kuitenkin muutaman tunnin sujuvasti kulutettua katuja talsiessa ja perinteisiin kuului tälläkin kertaa eksyä kerran 😉  Jalkapallokaupungista löysin kuitenkin sen ylpeyden aiheen, joka on tietysti paikallinen stadion, Abe Lenstra Stadion. Paikallinen seura sc Heerenveen pelaa ymmärtääkseni Alankomaiden pääsarjassa. Ja nyt kaikki jalkapallofanit, kerron teille, että jalkapallosta en ymmärrä pätkääkään, joten asiavirheistä saa huomauttaa, mutta ei tuomita 🙈  Olen kuitenkin huomannut muutaman kerran jännittäväni jotain Hollannin jalkapallopeliä yhden vanhan herran ja yhden hoitajan kanssa iltavuoron viimeisinä hiljaisina tunteina ja ollut allapäin kun Saksa voitti Hollannin viimeisillä minuuteilla…
 

Tarkoituksena oli myös käydä katsomassa toista kuuluisaa urheilupaikkaa eli pikaluistelurata Thialfia, josta tuli v 1986 maailman toinen sisätiloissa toimiva jäästadion, kun vanha stadion katettiin kokonaan. En tiedä johtuiko pienestä eksymiskuviosta vai mistä, mutta tämän Thialfin muistin vasta istuessani kotimatkalla bussissa kohti Drachtenia. Harmittaa…

Friisinmaan väreissä

  

Abe Lenstra 1920-1985 

 

 

 

 

 

Huomenna lauantaina ajattelin lähteä katsomaan, millainen paikka on naapuriprovinssin pääkaupunki Groningen. Siitä lisää myöhemmin  🙋

Enkä kyllä tiedä, mitä nää puut on, mut kukkii hienosti.

 

Tää ois kyl kiva tunnistaa...

Kuulumisia

Utrecht!

Maanantaina aamupäivällä havahduttiin taas järkyttäviin tekoihin. Ampumatapaus Utrechtissa puhutti ihmisiä joka puolella. Ihmeteltiin, että mikä ihmisiä oikein vaivaa? Onneksi ikävä ja surullinen tapaus on jo ohi ja saatu osaltaan päätökseen. Hirvittävä määrä surua, pelkoa, huolta ja murhetta. Tiistaina katuja tallatessani, huomasin, että useat virastot, koulut ja isommat firmat suruliputtivat koko päivän. Koska matkustusilmoitus tuli aikanaan tehtyä, muisti myös ulkoministeriö viestillä.

Muuten tiistai oli hieno päivä. Aurinko paistoi, eikä tuullut yhtään ja kuljin taas pitkin kylää. Kevätkin taas näyttäytyi tosissaan. Kolmen tunnin happihyppely oli paikallaan 😉   On tää sen verran pieni kylä kuitenkin, että aika nopeasti on tutuksi tulleet jo nämä kadut. Vielä löytyy hiukan maisemakuvia, mut mikä niitä kuvia on ottaessa, kun maisemat kuitenkin ovat hienoja.

 

 

            Kukkii...                                          Kukkii...

Tulipa matkalla mieleen, kun ensimmäisinä päivinä kävelin erään puistikon hiekkapoluilla ja kuulin megafonin äänen. Joku siellä kuulutteli jotain, mitä tietenkään en ymmärtänyt 😉   Paikka näytti urheilukentältä ja luulin, että jotkut kisat ovat menossa. No, matka jatkui eteenpäin, kunnes pusikosta nenän eteen aukeni kenttä, joka oli täynnä poliiseja ja virka-autoja… Sydän kurkkuun, kaksi sekuntia ja tämä täti käänsi vauhdilla nenän takaisin sinne mistä tuli. Pari kertaa tuli vilkaistua taaksepäin, mutta koska ketään ei näkynyt, uskalsin hidastaa vauhtia. Jälkeenpäin kyllä selvisi, että alueella on jonkunlainen poliisien ja vartijoiden koulutusopisto ja menossa oli joku harjoitusjuttu. Ja mä kun luulin eksyneeni keskelle jotain poliisioperaatiota.

Tänään perjantaina oli taas vapaapäivä ja edessä uusi yritys Leeuwardenin ihmeelliseen maailmaan. Omatoimimatkailua paperikartan opastuksella. Ilma oli hieno, n. 16 astetta ja auringossa varmasti enemmän. Useampi tunti tuli käveltyä ja eksyttyä vain yhden kerran 😎 Kuvia tuli räpsittyä jonkun verran ja pakko myöntää, että en ehkä ole ihan mestarikuvaaja, mutta kai näistä jotain tolkkua saa. Ja koska täällä nämä todella korkeat rakennukset ovat kortilla, laitan vertailun vuoksi pari kunnolla korkeaa rakennusta Kanadasta, jossa poika on tällä hetkellä lomalla ja lähettelee hyviä kuvia. Kiitos Toni!

LOVE  Jaume Plensa

The World War II  monument

Saint Boniface church

                                Blokhuispoort, vanha vankila

      

 Vanhoissa hautausmaissa on sitä jotain ja tää oli tosi vanha

Montreal

                                                          

Toronto

Leeuwarden

     

     

Paras hetki tänään oli kyllä juuri takaisin Drachteniin lähtiessä, kun istuin syömässä linja-autoaseman vieressä olevassa hotellin ravintolan terassilla. Olen jo aikaisemminkin sanonut, että nämä ovat todella ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Nyt tarjoutui tilaisuus taas testata tämän väitteen paikkansa pitävyyttä. Siinä siis syötyäni tein melkein jo lähtöä, kun paikalle suhautti pari paikallista harrikkahemmoa. Tulivat sitten istumaan aika lähelle ja kun näin nahkatakin selustan oli pakko ruveta miettimään taktiikkakuvioita… Ja tähän alustusta sen verran, että satun kuulumaan sellaiseen pienehköön mahtavaan yleishyödylliseen urheiluseuraan, joka kantaa nimeä Bulls Turku. Kyseinen seura vietti taannoin 20-vuotista juhlapäivää ja juhliin tilattiin kakku seuran logolla. Kakusta tuli hieno ja hyvä 😉   Asiaan siis… Siis näiden kaverusten nahkatakin selustassa oli sellainen logo, josta ihan ehdottomasti halusin ottaa kuvan ja jakaa sen seuraan kuuluville. Siis armotonta ajatustyötä, että uskaltaisiko kysyä, jos saisi ottaa kuvaa…hmm… Viiden minuutin harkinta, loput Amstelin Radler (0%) pullosta kurkusta alas, käynti hätäpissalla ja tuumasta toimeen. Toiletissa hain jo kuvaa kakusta valmiiksi, että on jotain pojille esitettävää. Siinä sitten pois lähtiessä kurvasin poikien pöydän viereen ja kauniisti hymyillen pyysin anteeksi häiriötä ja kysyin puhuvatko englantia. Pari kysyvää katsetta ja vastaus, että englanti sujuu. Minä siinä sitten esittelin itseni ja kerroin olevani Suomesta. Tässä vaiheessa huomasin muidenkin pöytien ihmisten jäävän kuuntelemaan. Kerroin pojille seurasta, tosin yksinkertaistin asiaa ja sanoin sen olevan jääkiekkoseura (seura oikeasti tekee muutakin 😉). Kysyin, saisinko ottaa kuvan heidän logostaan ja jakaa sen seuraamme kuuluville. Ja yllätys oli, kun pojat kysyivät, että tuplanako? Totesin, että tuplana on aina parempi ja nämä herrat pomppasivat iloisesti ylös tuolista ja käänsivät logot esiin😁   He olivat oikeasti imarreltuja ja naureskelivat kuville, niin kakkukuvalle kuin omista logoistaan. Kiittelin siinä tuhannesti ja poistuin vähin äänin paikalta. Siis väite edelleenkin pitää paikkaansa, ystävällisiä ja avuliaita ovat😂😂

Hollannin Bad Bulls

Tällaista tällä kertaa    

Niagaran putoukset