Kun viime vuoden tammikuussa astuin aikuisopiskelijana Turun ammatti-instituuttin uutta ammattia opiskelemaan, oli kyllä perhosia vatsassa. N. 35 vuotta viimeisistä koulupäivistä, niin voitte kuvitella etten odottanut minkään olevan helppoa, en todellakaan. Itsensä ylittämistä joka päivä. Samat 35 vuotta kyllä työelämässä on opettanut kaikenlaista, mutta opiskelu on kyllä muuttunut. Jotenkin on pärjätty ja matka siltä osin jatkuu ja jos hyvin käy, pitäisi valmistumisen koittaa joulukuussa tänä vuonna ;-)Kaiken tämän lisäksi sain päähäni toteuttaa jotain todella tavallisuudesta poikkeavaa, kuten esim. ulkomaille lähtö. Koska koulussa tällainen mahdollisuus annettiin, niin tottahan se pitää käyttää, eikö vaan? Kotiväki oli kyllä ihmeissään, kun ilmoitin täyttäneeni hakupaperit, ollen aivan varma, että hakijoita on niin paljon, että minun kohdallani lähtö ei tule eteen.
Vaan toisin kävi ja koordinaattori-Marian avustuksella (ja varmaan myös muidenkin asiaan liittyvien) paikka löytyi Hollannin Drachtenista, joka on n. 45 000 asukkaan kaupunki 145 km Amsterdamista koilliseen. En ollut ikinä kuullutkaan...
Ja ei kun karttaa käteen ja tutustumaan Hollantiin, Drachteniin ja siellä olevaan kohteeseen NeiBertilla, joka on suuri "palvelutalokeskus", jossa tapahtuu vaikka mitä...
Matka kuitenkin alkoi 24.2. Onnibussin kyydissä Helsinkiin, pojan luo yökylään (näin sain henk.kohtaisen saattajan lentokentälle) ja siitä koneella kohti Kööpenhaminaa ja Amsterdamia.
Minä, joka en ole koskaan matkustanut yksin tämän maan rajojen ulkopuolella, olin kyllä lievästi sanoen paniikin kynnyksellä (tunnustan), mutta kaksi nousua ja kaksi laskua myöhemmin olin iloisessa Amsterdamissa, joka kylpi auringossa ja asteita oli vaatimattomat 17°C.
Paikallisella Onnibussilla (Flixbus) suoraan Drachteniin ja oven ensimmäiseen majapaikkaan avasin 20.05. Päivä oli siis todella pitkä, odottelua paljon joka välissä ja koska bussi jätti minut kauemmas kuin luulin, tuli vajaan kilsan matkasta kolmen kilsan kävely. Sehän ei sinänsä haitannut mitään, mutta koska kasseista jossain kohtaa tuli tosi painavat niin jalat ei noussut ihan yhtä kepeästi enää kuin aamulla matkaan lähtiessä.
Emäntä tässä paikassa oli todella ystävällinen ja avulias. Koska tulin myöhään ja jotenkin oli tullut syötyä huonosti pävän aikana, halusi hän välttämättä lähteä kuskaaman minua autolla läheiseen markettiin ;-) No, tarjous otettiin nopeasti kiitollisuudella vastaan ja kaupassa käytiin. Loppuilta sitten menikin teetä juodessa ja ihmetellessä, että mitä sitä tulikaan taas tehtyä. Koska jouduin vaihtamaan heti seuraavana päivänä varsinaiseen majapaikkaani, jäi laukutkin oven pieleen kauniisti odottelemaan. Ja suureksi ilokseni tämä ystävällinen emäntäni myös heitti minut aamulla autolla NeiBertillan ovelle kasseineni, vaikka matka ei ollut pitkä. Suuret kiitokset hänelle ;-)
 |
| Tien posket täynnä krookuksia, kevät! |
Ensimmäinen päivä alkoi sitten niin, että lampsin kassieni ja pussieni kanssa sisään NeiBartillan ovesta ja minut ohjattiin osastolle Wâl, josta löytyi Marike, joka otti minut vastaan. Hän on paikan "laaduntarkkailija" ja sairaanhoitaja. Ja myös itse vasta neljä viikkoa täällä työskennellyt. Kansliassa oli juuri päättymässä aamuraportti ja nopeiden esittelyjen jälkeen hoitajat hävisivät aamutoimiin ja jäin Mariken kanssa jutustelemaan. Koska varsinainen ohjaajani Stiena ei ollut töissä ja toinen lähti ensin hommiin eikä Marike oikeastaan tiennyt asiasta, siis minusta, mitään sen enempää, juttelimme niitä näitä ja hän kierrätti minua osastolla. Koko talo on todella suuri paikka, jossa todella tapahtuu kaikenlaista.
Oma osastoni on jaettu kolmeen pienempään osastoon ja työskentelen osastolla 2. Siellä on 12 asukasta, jtka ovat enimmäkseen onnettomuuden johdosta halvaantuneita, aivohalvauksen saaneita tai MS-taudista johtuvia enemmän tai vähemmän liikkuvia asukkaita. Ihan kaikkia en vielä tavannut, kun Greetin (ohjaajani) perässä sujuvasti hiihdin loppupäivän. Greet on mukava minua vanhempi ns. kolmostason hoitaja. Jos oikein ymmärsin, se on jossain lähihoitajan ja sairaanhoitajan välimaastossa.
Hän tekee vaan n. kuusituntisia päiviä, joten ensimmäinen työpäiväni oli aika lyhyt. Ja koska hänellä ja Stienalla oli tänään, keskiviikkona, kummallakin vapaapäivä, tarkoitti se sitä, että minullakin oli tänään vapaapäivä...
Hoitoalan työaikakuviot ovat aika erilaisia täällä kuin Suomessa. Ihmettelivät meidän 38-40 tuntisia työviikkoja ;-) Olivat sitä mieltä, että siinä on liikaa, ettei tällaista työtä jaksa tehdä. Varsinkin, jos vuorot vaihtelee paljon, esim. iltakymmenen jälkeen menee aamuvuoroon. Tuttua meille, eikö vaan? Siinä sitten meille mietittävää ;-)
Tekevät muutenkin jotenkin outoja työvuoroja, kun joku voi tehdä kuusi-ja joku kolmetuntisia päiviä. Eri tavalla osa-aikaisia siis. Ehkä nämäkin kuviot aukeavat jossain kohtaa.
Eilisen ensimmäisen työpäiväni jälkeen lähdin etsimään varsinaista majapaikkaani, joka todella onnekkaasti sattuu sijaitsemaan alle kymmenen minuutin kävelymatkan päässä NeiBertillasta, siis jos kävelee hitaasti.
Koska asunnon löytyminen oli haasteellista ja hetken mietin, joudunko kulkemaan bussilla lähikaupungista, olen todella onnellinen tästä paikasta. Tämänkin paikan emäntä,Theea, on todella ystävällinen ja mukava. Hän on eläkkeellä oleva kotirouva ja asuu miehensä kanssa tässä alakerrassa.
Ihan yleisesti on sanottava, että nämä ihmiset ovat ystävällisiä ja iloisia. Eilen ja tänään kun olen kulkenut ja kiertänyt pitkin uutta kotikaupunkia, niin ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa. Apua olen saanut, jos sitä olen kysynyt ja englanti on täällä hyvällä tasolla. Hollanti on hauska kieli. siinä on niin paljon hr-, kr- ja muita hauskoja äänteitä, että ei oma kieli ihan helpolla niihin taivu. Nämä täällä Friisinmaalla puhuvat vielä friisiä, joka eroaa hollannista aika paljon. Jos saa rauhassa lukea, niin tuurilla ja pienellä päättelyllä ymmärtää välillä yllättävänkin paljon (kiitos myös vanhan koulusaksan), mutta puheesta en tajua mitään. No, katsotaan miten tätin käy.
Koska lupasin opetella myös blogin pitämistä ja tänään oli vapaapäivä, niin tässä tätä tarinaa...
Yksinkertaisella mennään, mutta jos joku jaksaa näitä tarinoita lukea, niin yritän niitä kirjoitella.
Huomenna viikko jatkuu iltavuorolla ja nyt kun taas hetken mietin, niin jännittää...
Näillä mennään,
Sari
